Kaunan mukulat viikon ikäiset

Pienoinen tovi on kulunut edellisestä päivityksessä, sillä motivaatiokärpänen on pörrännyt jossakin ihan muualla, kuin täällä meidän osoitteessa. Työkiireet painaa päälle ja isän hautajaisetkin lähestyy, joten ihmekös tuo, että ei oikein ole jaksamista mihinkään suuntaan. Nyt kummiskin päätin ottaa itteäni niskasta kiinni ja vähän rustailla ettei jää liikaa jälkeen kuulumisien kertomisissa, sillä nyt niitä taas on mistä kirjoitella.

Kauna synnytti perjantaina 20.4 huikeat 8-pentua! Meidän kanilan poikasmäärä meni tuolta osin rikki, sillä aikaisempi pentuekokoennätys on ollut 6. Valitettavasti yksi poikanen oli löydettäessä kuollut, se oli niistä vielä kaikista kaunein. Sen kuvio muistutti meiltä lähteneen Princessan kuviota, eli isot oli merkit. Muut 7-poikasta voivat hyvin. Kauna on ollut ensiemoksi hyvä emo. Kaikki poikaset ovat tasaisesti ruokittuja ja pesäkin huolehdittu, aina näyttää repineen lisää karvaa sinne yön aikana. Kauna puolustaa pesää, joten poikasten pikainen tutkiminen tapahtuu emon iltaruokinnan aikaan eikä silloinkaan Kauna malttaisi syödä, vaan tulee poikasten ylle murisemaan. Isommin tutkiessa pitää täten Kauna nostaa häkistä pois, että saan tutkia pentuja rauhassa. Kauna syö, kuin hevonen ja sitä saakin ruokkia 2 x päivässä. Ihmekös tuo, kun tuollainen katras.

Koko kööri. Aina joku vääntyili ja kääntyili, joten nätti nassurivikuva oli turha unohtaa. 😅







Tuollaisia valkonokkaisia kavereita. Aika perus "tylsiä kirjavia" tälläkin kertaa. Ite, kun tykkään isommin kirjavista. Kyllä noista silti joku kotiin jää ellei sijoitettavaa kotia löydy.

Kuulumisia kuului myös Jyväskylän suunnilta. Taisin tuossa jokin aika kertoa, kuinka myös pippuri oli käynyt treffeillä näyttelyreissumme ohella. Treffit tuotti tulosta, mutta vain yhden poikasen verran. 😕 Syntyi tosiaan vain yksi pentu, todella iso sellainen! Se oli päivän ikäisenä yhtä iso mitä nää omani ovat viikon iässä. Se mikä vielä enemmän harmittaa, on se, että se poikanen oli kirjava. Kovasti odoteltiin valkoisia ss, mutta tällä kertaa ei ollut onni myötä. Kaunis se kirjavakin on ja ollaan sovittu, että se tulee meille sitten, kun on tarpeeksi vanha muuttamaan. Koetetaan sitten samaa yhdistelmää toteuttaa tuossa kesällä, josko silloin saataisiin niitä valkoisiakin. Se huono puoli kirjavien käytössä aina on, että ei välttistä synny niitä toivottuja valkoisia. Pitäisi käyttää vain kahta valkoista keskenään, mutta materiaalin puuttuessa on mentävä näillä. Toivottavasti vuosien saatossa olisi enemmän niitä valkoisia ettei tarvitsisi niin paljoa leikkiä kirjavien kanssa..

Kommentit

Suositut tekstit