Princessa on steriloitu

Viime perjantaina koitti vihdoinkin se päivä jota olen pyöritellyt mielessäni koko kesän, Princessan sterilisaatio. Olin vain aikaillu ja aikaillu ja nyt vihdoinkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja toteuttaa ajatuksen, sillä minun on tehtävä ajan saatossa kanilaan lisää tilaa ja Princessaa en missään nimessä halua myydä leikkaamattomana, joten nyt tai ei milloinkaan oli aika toteuttaa tuokin.

Princessan leikkuu meni hyvin ja neiti oli jo alkanut heräilemään, kun hain hänet eläinlääkäristä. Kävimme Princessan kanssa naapurikaupungissamme Hyvinkäällä hänet operoimassa, sillä kesän aikana oli täältä Riihimäeltä poistunut kaneja leikkaava lekuri (josta sain kuulla vasta ja nyt, kun leikkuuaika koitti, niin hän olikin poistunut..).

Kotona Princessa pistettiin lämmitettyyn kylpyhuoneeseen missä hän sai viettää ensimmäisen yönsä.



Princessa oli pitkään tokkurainen ja todella kipeän oloinen (ihmekkös tuo), joten paras paikka kanin tarkkailemiseen oli vessa, jossa nyt kummiskin useasti joku käy ja se on myös talon lämpimin sekä rauhallisin paikka. Valtaosa päivästä ja illasta menikin neidillä peiton alla levätessä. Välillä se kävi maistelemassa jotakin tarjolla olevaa herkkua ja sitten, kun alkoi jalat kantamaan, niin laitoin sille vesikipon josta kävi välillä vettä lipittämässä, eli varsin nopeasti alkoi kummiskin maistelemaan asioita. Yleensä on meillä leikatuilla kaneilla menny seuraavaan päivään ennen, kuin alkavat suuhunsa pistämään mitään. Neiti, kun näytti siltä, että maistelee kovin ruokia, niin päätin olla antamatta tukiruokaa, sillä kaikki väkisin suuhun pistettävät asiat (esim lääkitys) stressasi kania, se ei tykännyt sitten yhtään ja jaksoi tapella niin maan hemmetisti lääketokkurasta ja kivuista huolimatta.

Seuraavana päivänä neiti siirrettiin olohuoneen puolelle väliaikaisesti poikashäkkiin. Poikashäkki on pidempi, kuin Princessan oma häkki. Princessan omassa häkissä on pieni taso missä normisti on ollut vessa ja kaikkea hyppelyä pitää välttää, siksi siirsin sen tuohon tasaiselle häkille, siitä on myös helpompi tarkkailla kania. Princessa kotiutui häkkiin nopeasti ja sen näkikin, että neiti tykkäsi siitä paljon enemmän, kuin kylppäriviritelmästä. Neiti edelleen söi aika niukasti, mutta maisteli nyt kummiskin. Papanoita se ei tehnyt tuolloin vieläkään.

Yön koittaessa annoin neidille varoiksi tukiruokaa, kun ei ollut alkanut kunnolla syömään, jotta saa kuituja ja nestettä. Tukiruuan ja lääkkeiden annon jälkeen meni muutama tunti ja neidillä ilmestyikin ekat papanat! Että osaakin eläimen omistaja olla iloinen kakasta! :D

Yön aikana veskilootaan olikin ilmestynyt läjä papanoita ja kaikki herkutkin oli hävinnyt. Tämä päivä onkin ollut paljon helpompi ja näkee tuosta neidistä itsestäänkin, että nyt on paljon parempi. Pelletitkin ovat alkaneet hiljalleen uppoamaan mikä ei näinä parina päivänä vielä kauppansa tehnyt. Suurimmaksi herkuksi osoittautui basilika ja (tämä tuli oikeasti yllätyksenä!) oma heinä. noita se ihan mielellään ensimmäisenä mutusteli. Myöskin Romaine salaatti ja porkkana teki satunnaisesti kauppansa. Mää ostan aina ison läjän potilaille kaikkea hyvää, kun ei tosiaankaan tiedä mikä herkuksi oikein osoittautuu, yksilöstä kaikki kiinni mikä uppoaa. Varjolla esim laman aikana suurin herkku oli omena ja voikukanlehdet. Poppariin ja Dadden kohalla oli voikukanlehdet (kesän hyvät puolet, kun ulkoa voi kerätä tuoretta) ja salaatit. Voikukanlehdet olivat myös Saken ja Suikan herkkua. Castiel oli vaikein ruokittava potilaana. Sille ei kelvannut mikään, ei kertakaikkiaan mikään, kunnes piruuttani kokeilin kuivaa leipää. Se toki ei ole mikään optimaalisin ruoka, mutta tuommoisissa tilanteissa annan kanin valita ihan vapaasti kunhan alkaa syömään eikä se leipä ny joskus herkkuna muutenkaan haittaa, kunhan ei sitä liiaksi antele, kun ei kanien ruokavalioon kuulu, mut tosiaan, leipä oli Cassin suosikki ja sen avulla alko muukin ruoka uppoamaan.

Princessa tuntuu olevan tällä hetkellä helpoin potilas hoidettava tai sitten vain kuvittelen, kun on jo muutama leikkuupotilas takanapäin ja alkaa olemaan tuttua tää homma. :D

Princessa olisi tosiaan tarkoitus myydä kunhan tuosta ensiksi parantuu. Hänestä löytyy kuvaus KANIMME osiosta. Hänet esimerkiksi voisin kuljettaa Poriin, kun olen sinne muutenkin menossa näyttelyihin 21.10. ;)

Tuolloin Porissa on Grand Gala näyttely niin pet-kaneille, kuin ulkomuotokaneillekin, joten odotan, että näyttelystä tulee iso! Meiltä ilmotin tänään sinne 5-kania, joista kaikki menevät pet-luokkaan ja 2-ulkomuotoon. Pulla ja Pippuri menevät ulkomuotoon (mikä yllätys, kun ei muita ulkomuotokaneja ookkaan :D) ja pettiin tulee näiden kahden lisäksi Bella, Varjo ja Viima. En malta odottaa! ^^

Kommentit

Suositut tekstit