Tuonteja Ruotsista

Surun keskelle on mahtunut onneksi myös iloa. Saatiin nimittäin kanilaan vahvistusta Ruotsista. Kaksi pientä pienirex kania. Ne ovat sisarukse, veli ja sisko ja väreiltään mustat x-kirjavat. Ne ovat aivan mahdottoman ihania luonteeltaan! Uteliaita ja reippaita kavereita, koko ajan syliin änkemässä, paljon kivempiä mitä omat kasvatit. :'D Nämä pienet vekarat saapuivat jo viimeviikon tiistaina, mutta Frostyn mentyä jäi iloitseminen vähän syrjään.

Tosiaan nämä tapaukset tulivat myöskin ruotsista. Löytyi, kuin ihmeen kaupalla sellainen linja mikä ei ollut Frostylle sukua ja pääsin täten aloittamaan sinisilmäinen valkoinen pienirex-projektini alusta. Alunperin minulla oli ajatus, että yhdistäisin nämä kaksi keskenään, mutta sainpas tietää, että molempien vanhempien puolelta tulee valkoinen punasilmäinen geeni, joten nämä kaksi ihanuutta ovat tupla valkoinen ps kantajia, joka meinaa sitä, että isommalla todennäköisyydellä saan ulos valkoista ps enkä ss. Damn. :D Toki kokeilemalla se selviäis, mut isot ois todennäköisyydet. Nooh, onneksi ne ovat vielä vauvoja (ne ovat päivän vanhempia, kun nää uusimmat meillä syntyneet poikaset) ja minulla on aikaa etsiä molemmille puolisot, mutta pitäisi olla 100% varmaa, että puolisoiden linjassa ei olisi sitä valkoista ps. Pienempi paha se on, kun max-factoriin vertaa, mutta ongelma se toki on tuokin, kun tarkoitus ois saada ihan muuta väriä ulos, mitä ne kantaa. :D

Uros: Dunldd's Babbler alias Varjo

Naaras: Dunludd's Bubble alias Viima

Eivätkös olekkin suloisia?! :) Mielettömän nättejä ja niiden turkki on jo nyt sileä! Omilla kasvateilla ne ovat vielä karheat, mutta näillä se on jo silkkisen oloinen vaikka onkin vielä vauvakarva yllä. Näillä on hyvät vanhemmatkin. Emo on saanut näyttelyissä 94p ja isä on (muistaakseni) Ruotsin muotovalio, joten kovat odotuksen on ainakin turkin osalta, kerta isän suku on varsin loistokas. :)

Näistähän mulle alunperin piti tulla vain tuo kirjava naaras, Viima. Sattumoisin näiden kasvattaja sattui minulta kysymään, että tiedänkö ketään joka haluaisi kirjavan pienirexin, sillä hän mielellään luovuttaisi nämä samassa kyydissä stressin vähentämiseksi. Hetken asiaa mietittyäni ehdotin itseäni. :D Minulle siitä olisi eniten hyötyä ja toki olisi vaarana, että, jos olisin ilmoa laittanut nettiin, niin joku ajattelematon ihminen olisi toisen näistä voinut haluta ja käyttää sitä jalostukseen väärällä tavalla, jos ei väreistä tiedä mitään, joten päätin sen ottaa itselleni. Molemmat ovat kyllä hurmaavia enkä kadu yhtään, että yhden sijasta tulikin kaksi. :)

Kommentit

Suositut tekstit