Sakura poksahti!

Kuten otsikosta osaa jo hauskasti päätellä, niin eilen meille on tullut perheenlisäystä kanivauvojen muodossa. :) Sakuranbo tosiaan synnytti 5-pientä nakkeroista.
Synnytystapahtuma oli siitä mielenkiintoinen, että Sakura päätti alottaa synnytyksen Wandan tapaan päivällä meidän ihmisten ollessa läsnä. Itse pääsin tällä kertaa näkemään tapahtuman joista moni kasvattaja voi vain haaveilla. ^^ Kanit, kun yleensä synnyttävät öiseen aikaan rauhassa melulta ja muilta häiriötekijöiltä, mutta ei nämä mun naaraat. :D Wandan jalanjälkiä seuraten myöskin Sakura synnytti vuorokaudella 32. Synnytys oli nopeasti ohi ja Sakura hoiti hommansa hienosti. Pesän rakennuksessa Sakura oli ihan toista maata mitä emonsa, sillä siinä missä Wanda ei pesää rakentanut, niin Sakura rakensi senkin edestä.

Toisella tiineysviikolla Sakura aloitti kovat kaivuuoperaatiot mitä se ei koskaan ole ennen tehnyt. Siitä alkoi minun toiveajattelu, et ehkä se olisi tiine, sillä kaivuusta ei meinannut tulla loppua, mutta se ei kummiskaan vielä pesää rakentanut, kaivoi vain. Kolmannella viikolla alkoi sitten se heinän kuskaaminen ja pesän teko. Yötä päivää se kuskaili heinää ja olkia ja petaili pesäänsä. Sakura päätti, että pesä tehdään häkin alaosaan (kaksikerroksinen häkki), minä kyllä olisin tykännyt enemmän yläosasta, kun sieltä saa helpommin tarkistettua pesän, mutta tämä oli nyt Sakuran valinta. Kolmannella viikolla erotin myös Suikan ja Sakuran erilleen asumaan poikasten turvallisuuden vuoksi. Neljännellä viikolla, muutamaa päivää ennen synnytystä Sakura rauhoittui. Se ei kaivellut ja tehnyt enään pesää, se vain makoili ja odotti. Juuri hetki ennen synnytystä Sakura aloitti taas pesän materiaalien kuskailun, se siis viimeisteli pesän. Myöskin se alkoi nyppimään itsestään karvoja josta tiesin, että hetki on käsillä ja niin se oli, meni 5-minuuttia ja neiti aloitti hommansa ja niin poikaset olivat pian maailmassa. :)

 Sakura oli varsin paksun oloinen loppuvaiheessa :D Ja katsokaa miten komea pesä!


5-pientä nakkia! Nopeat pikaräpsyt sai samalla, kun tarkisti pesän, mutta sen enempää ei poikasia viittinyt jäädä kuvailemaan. Tarkistus tapahtui ruokintojen aikaan emoa häiritsemättä, ei se edes tajunnut, et pesällä käytiin, kun se keskittyi niin syömiseen. :P Poikasten jakauma on värien suhteen alustavasti 2-kirjavempaa ja 3-vaaleaa. Tosta vaaleimmanpunaisesta vaikkaan ja toivon kovasti ss-valkoista. Noista kahdesta muusta tummemman vaaleanpunaisesta voi vain arvata tuleeko valkoista vaiko kenties samaa väriä mitä Momo oli. Sitten on vielä noi 2-kirjavempaa. Veikkaan luonnonsinisiä kirjavia, mutta näkyy sitten myöhemmin. Ainakin viime poikueessa sinisävyt oli juuri tuollaisia, kun Castorit oli taas mustia. Niitä odotinkin tähän poikueeseen enemmän, kuin noita sinisiä, mut ei se mitää, sinisen sävyiset on mielestäni hienompia. ;) Tossa etualalla näkyy yksi sinisenkirjavista ja siitä varmasti tulee nätti, sillä näkyy nimittäin tosi laajalti noita kirjavuuden merkkejä ja itse tykkään riemunkirjavista x-kirjavista...olipas hyvin selitetty. :D Viikon sisällä alkaa karva kasvaa jolloin väritkin alkaa paremmin hahmottua. Niistä sitten lisää myöhemmin. ;)

Kommentit

Suositut tekstit