Tekemistä on riittänyt taas kerrakseen

Luulin, että vapaani, eli minun viikonloppuni alkaa perinteisen tylsästi: enimmäkseen koneella lojumista, mutta ei, eilen rakas pikkuveljeni otti yhteyttä ja kysyi saako tulla viikonlopuksi tänne, tottakai! Mukavempaa täällä on heti ollutkin, ukko nyt tavan mukaan pelailee vain koneella, mut nyt minullakin on broidista ollu seuraa. :) Eilinen päivä lähti tosiaan liikkeelle siitä, et Late tuli tänne. Menin häntä vastaan juna-asemalle ja käytiin kaupoilla. Matkan varrella hän antoi minun maistaa jotain mielenkiintoista, nimittäin jotain sitruunan makuista tulista karkkia nimeltään Sitruunakostaja.
Siinä se onkin. Oli helevetin tujua kamaa, minun suuhuni siis. En ole mikään kovin tulisen ystävä ja omaan makuuni tässä oli potkua. :D Laten kaveri oli kuulemma joutunut sylkäsemään tämän pois kyynelsilmin, samoin teki avomieheni. Minullakin herahti vedet silmille, mut sentäs söin loppuun asti, pureskelinkin vielä. ;) HUH! :D

Minä aloitin jo oman pääsiäiseni. Pisti oikein hymyn huulille, kun näin kaupassa pääsiäismunia ja pakkohan minun oli ostettava lemppareitani se yksi, MINGOMUNIA! <3

Kaupasta ostettiin ainekset ruokaan ja kotona tein sitten bravuuriani: vuohenjuustopastaa. Sitä ei ollut Late maistanutkaan. Hyvin upposi molemmille miehille. Tein sitä sen verta ison satsin, että saatiin sitä tänäänkin syödä. :)

Josko sitten pikkuista päivitystä myös elikoistakin. Elikkäs, ennen Laten tuloa avokki imuroi pikkasen. Se olikin hauskaa, kun päätin kokeilla josko katit pikkasen oisi antaneet imuroida irtokarvat turkista. Pärtsi antoi, jopa nautti siihen asti, kunnes kamera napattiin esiin, sitten se ei ollutkaan enään niin kivaa. :D Mistyä se ei niin paljoa innostanutkaan, saatikka Mörtsiä, joka on kateista ainoa imuria vielä pelkäävä.
                                                      Siellä se raukka piilottelee. :D
 Pärtsi ei niinkään välitä imurista, rauhallisesti voi jopa vieressä lötkötellä. Toki hölmön uteliaana sitä piti kummiskin tulla sitä suulakettakin "nuuhkasemaan", ilme kertoo kaiken. :D
Vili ei taas välitä yhtään mitään imurista. Hän väistää tasan tarkkaa vasta silloin, kun tullaan tuuppimaan voisko mitenkään väistää. ^^'
Vilillä muuten menee taas pikkasen paremmin. Viikko taas edellisestä turkkipostauksesta takanapäin. Nyt alkaa jo turkkiakin jo hitusen kasvamaan siihen kaljuun läiskään. Hilsekkin on lähes selätetty ja lääkekuurikin lopetettiin. Hiljalleen parempaan mennään. :)

Toi ruskea "läntti" on siis jo pientä sänkeä mitä siihen on alkanut jo kasvamaan. Hiljaa hyvä tulee. :)
Muutama pieni hassu hilselastu näkynee, mutta ehkä nekin lähtee sitten taas seuraavalla pesulla.

Ainiin! Minä tein tossa alkuviikosta pienen testin, et kumpi firma lähettää nopeammin dvd:nsä: CDon vaiko Discshop. Viikonloppuna tein siis tilauksen ja loppuviikosta aloin saamaan paketteja. Yllättävän kauan meni kummallakin. Yleensä olen saanut parissa päivässä leffat, mutta nyt meni jo muutama päivä.
Discshopilta tuli ensimmäisenä ja täten voitti kilvan! Heiltä sain torstaina paketin, eli kolmisen arkipäivää meni saapumisessa.
Seuraavana päivänä saapui CDonin paketti, jota odotin enemmän saapuvan. Sieltä olen aina saanut nopeammin pakettini, mutta tällä kertaa näin päin.
Olipas kuvaspämminen blogijulkaisu tällä kertaa. :D Ehkä pitäisi kirjoitella useammin ettei tämmöistä pääsisi käymään, että spämmään seinän täyteen kuvia. :P Mut, kun ei jaksa... ^^'

Kommentit

Suositut tekstit