LU-2019 tuloksia sekä vauvauutisia!

Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna koetti kauan odotettu LU-2019 näyttely. Tänä vuonna suomen kaniyhdistys täyttää 30-vuotta, joten kyseessä oli myöskin yhdistykselle juhlanäyttely. Näyttelyyn oltiin ilmoitettu melkein 400-kania, joten ihmeteltävää riitti ja rotuja oli joka lähtöön suuresta pieneen, villaisesta rex-turkkiin ja yksivärisestä kirjavaan. Alla kuvia osasta näyttelyssä esiintyvistä kaneista, sekä näyttelyn tulokset meidän kanilan osalta.

LU-2019 Kaarina
Fenris 94,5p KUMA
Faroe Island 93,5p
India 94,5p KUMA, VSP, PET 92,5p
Dunludd's Roibos 94,5p KUMA, PET 92,5p
Finley 94p KUMA
Lovenders Happy Birthday 94p KUMA
Lisäksi voitettiin ryhmä G eli eliittiluokka!
























LU-viikonlopun aika tuli kasvattini Valkyrie eli Papu astutettua Fenriksellä. Jos lykky käy, syntyy maaliskuun alussa pentue, joka syntyy ja kasvaa Jyväskylässä. Tästä pääsemme aasinsiltaa pitkin vieläkin iloisempiin uutisiin, sillä vuoden eka poikue on jo syntynyt! Tuu-tikki pyöräytti 4-pentua eilen joista 3-on mustia ja yksi valkoinen! Isänä tälle poikueelle toimi ruotsintuonti Dunludd's Blåbär eli tuttavallisemmin Blue, joka valitettavasti menehtyi pari päivää astumisen jälkeen suolistollisiin ongelmiin, joten kävi oikein hyvä tuuri, että se kerkesi jättämään jälkikasvua jälkeensä. Bluen muistoa kunnioittaen poikasten nimiteema tulee liittymään siniseen väriin. Nyt alkaa olemaan taas aihetta kirjoitella, joten jääkää ihmeessä odottelemaan poikasten viikkoiskuvia, jotka yritän saada joka viikko julkaistua. 

Kommentit

Suositut tekstit