Viialan suomi 100 näyttely

Viime lauantaina oli kerrankin kohtuu lähellä meitä varsin suurimuotoinen näyttely. Kyseessä oli juhlavuosi näyttely, Suomi 100-juhlanäyttely. Paikalle oltiin ilmoitettu 250 ulkomuodon kania ja 70 pet-kania, joten kaneja riitti monen näköistä ja kokoista silmäpareille ihasteltaviksi.

Itse olin ilmonnut sinne vain Pullan ja Pippurin. Pitkään tuumin, josko olisin ottanut pettiinki vielä kaneja, mutta en sit jaksanut loppujen lopuksi niitä enempää raahata, niin tyydyin sitten ilmoamaan nuo pojat sinne.

Oli ihme, että noin monta kania oltiin saatu mahtumaan saman katon alle, sillä paikka ei mitenkään älyttömän iso ollut. Tavallisuudesta poiketen oltiinkin pinottu ulkomuotohäkkejä kolmeen kerrokseen, kun tavallisesti niitä 2 kerrosta. Päivä sujui jouten, ulkomuodossa oli 4-tuomaria, joista 2 suomalaista ja 2 norjasta. Mun kanit valitettavasti saivat suomalaisten arvostelut, olisin mielelläni halunnut ulkolaista mielipidettä kaneistani.

Pulla sai ulkomuodosta 93,5p ja Pippuri sai 93p. Ihan perus pisteet, mutta odotin vähän parempia. Pippurilta lähti piste painosta, kun oli kevyt. Pulla sai maininnan, että on "rintava" eli liekö olinko syöttänyt liikaa? :D Pikkurexei on niin vaikea saada näyttelypainoon tuossa iässä, mitä nyt ovat 7kk. Tuossa iässä ilmotaan jo A eli aikuisten luokkaan ja silloin niiden pitäisi täyttää aikuisen kanin kriteerit ja pikkurexit eivät yleensä ole tuohon ikään vielä kovin valmiita. Täytynee sit alkaa miettiä ja kattella vastaisuudessa, et pitääkö näyttelytaukoa ja antaako kasvaa rauhassa vai mitenkä. Nooh, painoja seuraamalla toki aika pitkälle osaa kattoa kantsiiko sit noita ilmota siinä 7kk hujakoilla. Yksilöllistähän tuo kasvukin on.

Päivä meni tosiaan ihan mukavasti, assaroin pettejä ja sainkin tuosta hommasta kipeytyneet hartiat. D: On niin jumissa olleet nuo lihakset, että ei parina ekana päivänä meinannu saada edes kättä ylös. Nytkin tätä tekstiä kirjoittaessani on lihakset edelleen hartian seudulta kipeät, mutta ei niin pahasti mitä ne oli. Aluksi ei edes särkylääkkeet ja kipusalvakaan auttaneet.. :/

Petissä Pulla sai 94p ja Pippuri 94,5p. Melkein ois saanut 95p, mutta puolikas sitten tippui viime hetkillä, kun tuomari katteli Pippurin kantapäitä ja huomasi siellä kulumaa. Perus. :D











                           



Omien kanien lisäksi tuli kuvailtua Rocky road's kanilan kaneja (yllä), sekä kaverini kääpiöluppaa. Jokaisesta Rocky road's kanilan värikartasta mitä näyttelyyn oltiin ilmoitettu on kuvia edustettuna. Sieltä suunnalta oli esillä useampia kaneja väreissä musta, oranssi, sininen ja marburginegern. Kaikenkaikkiaan pikkurexei oli ilmoitettu 19 ja saattaapi olla aika lailla ennätys pikkurexien esiintymismäärässä näyttelyssä. Hyvä, että niitäkin vuosi vuodelta näkyy enemmän esillä. :)

Näyttely oli kaikenkaikkiaan hieno, palkinnot oli upeat vaikkei ite niille osingoille oikein päässytkään. :D 

Seuraavaksi olisi tiedossa tulevana viikonloppuna reissu Äijälään. Alunperin minun ei sinne pitänyt mennä, mutta päätinpä nyt sit repästä ja ilmoittaa nuo valkoiset rekisteröintiluokkaan! Sen, kun ne läpäisee hyväksytysti, niin voin anoa sitten kasvattajanimeä. ^^ Jännityksellä siis odotan viikonloppua. Ekat omat kasvatit ikinä, jotka REK-luokkaan ovat menossa, jännää. :D


Kommentit

Suositut tekstit