Uusia kuvioita

Nyt on oikeasti tovi vierähtänyt siitä, kun viimeksi tullut jotain rustailtua. Se tuttu selitys löytyy kuten aina, ei ole inspiraatiokärpänen puraissut. Nyt sain kummiskin pienen painostuksen alla itteäni niskasta kiinni ja istahtaa koneen ääreen, sillä onhän täs kerennyt yhtä sun toista tapahtumaan, että kerrottavaakin ehkä hiukan riittää.

Aloitetaan vaikka siitä, että kanilaamme on muuttanut uusia asukkeja. Kaksi valkoista sinisilmäistä pikkurexiä Briteistä ja tuossa tiistaina tuli Tanskasta pari castorin väristä pientä rexiä. Tuosta pääseekin oivasti aasinsiltaa pitkin aiheeseen Castorin kasvatus. Tarkoitus olisi alkaa tuotakin väriä kasvattelemaan valkoisten ohella, jota varten nuo kaksi kania tulivatkin - toinen on uros ja toinen on naaras.

Mitään muuta tässä ei ole sillein oikein ollut. Meidän osalta syksyn vikat näyttelyt käytiin Porissa Grand Galan merkeissä. Mukana oli vain Pulla ja Pippuri, sillä ei ollut oikein muuta näytettävää kiitos karvanvaihdon, vaikka toisaalta kyl ärsytti ettei ketään tullut ilmoitettua pettiin, siellä oli niin nätit ruusukkeet. 😅 Menestystä tuolta reissulta ei tullut, sillä ulkolaiset tuomarit olivat todella tiukkoja. Meidän osalta pistesklaala oli 92-93p. Tuo oli Pullan ja Pippurin osalta viimeinen näyttely Suomessa, sillä ne muuttivat viime viikonlopulla Tanskaan. Haikea mieli tottakai aluksi tottakai, mutta se meni äkkiä ohi, kun tiesi, että pääsivät hyvään kotiin ja jatkamaan tärkeää tehtävää valkoisen ss kasvatuksen jalostuksessa.

Kanit ovat nyt loppuvuoden ns. joululomalla ja näyttelykausi startataan sitten taas vuoden 2019 alussa! Tuota vuotta tulen odottamaan todella innolla, sillä odotettavissa olisi kanilamme ensimmäinen Castor pentue sekä myöskin puhdas valkoinen pentue ainaisten kirjavien sijaan! Kirjaviakin toki tulee varmasti, mutta väripuhdas pentue on itselleni aina odotetumpi. 😊

Kuvat uusista tulokkaista ovat tuossa alla, mutta lisää kuvia heistä löytyy "kanimme" osiosta.





Kommentit

Suositut tekstit