Jyväskylän Showlink pets

Viime viikonloppuna oli Jyväskylässä Showlink pets messut. Messujen ohjelmisto koostui mm kirja- ja viinimessuista, koiranäyttelyistä, kissanäyttelyistä sekä kaninäyttelyistä. Paikalla oli myös erilaisia pieneläinesittäjiä eläimineen kuten frettejä, erilaisia matelijoita ja pienjyrsiöitä. Nähtävää täten riitti kaikenikäisille.

Meidän porukka osallistui luonnollisesti kaninäyttelyyn, joka oli suomen lemmikkikanit ry;n järjestämät. Suomen kaniyhdistys järjesti vain ulkomuotoluokan, joten sinne meillä ei ollut asiaa, kun ei ole ulkomuototasoisia kaneja. Messut kesti kaksi päivää, joten mekin oltiin paikalla molempina päivinä.


Meidän matkamme starttasi jo perjantaina, sillä meiltä kestää ajaa Jyväskylään 3h, enkä halunnut lähteä sinne ajailee kukonlaulunaikaan lauantaina. Mukaan lähti Kauna, Varjo ja Princessa. Mukanamme oli myös pikkuveljeni auttamassa kantamuksien kanssa sekä minulle seurana.


 Hotellilla sitten illalla, kun kaikki oli saanut levätä, kanit valmisteltiin seuraavan päivän koitoksia varten. Kynnet leikattiin ja hajurauhaset puhdistettiin. Rex-turkki on niin helppohoitoinen, että sitä ei harjata tarvii, joten noilla hommilla me pärjättiin.


Molempina päivinä oli eri tuomarit. Ensimmäisenä päivänä itseäni kyllä pisti ihmetyttämään kanien arvostelukupongit. Kovia pisteitä nyt en oottanutkaan, mutta arvostelut olivat varsin mielenkiintoiset. Princessalta karistettiin pisteitä aika roimasti erilaisista syistä ja se taisi vetääkkin näyttelyn pohjalukemat. Jos ette saa kuvasta selvää, niin siltä karistettiin pisteitä mm värjäytyneistä tassuista (ok, hyväksyn, ne oli värjäytyneet matkan aikana), huopautuneesta hännästä (?), rähmäisistä silmistä (ok, kanien silmänurkkiin kerääntyy helposti mähmää ja niitä en kerenny ottaa ennen arvostelua pois, kun olin kierroksella) ja liian lyhyeksi leikatuista kynsistä?! Tuo viimeisin sai minun leuat loksahtamaan auki. Sainkin kuulla, että lekalla on käytäntö, ettei kynsien leikkuun kanssa tarvii ottaa paineita, eli saa jättää vähän varaa leikkuussa, mutta SE, että minä osaan ne leikata ja sitten minua rankaistaan siitä, se ei mene minun jakeluun. Huomautuksen oisivat voineet kynsien kohalle kirjoittaa, mutta, että ihan pisteitä pitää tiputella, jos olen hyvin ne leikannut (eikä ollu edes suoneen osuttu, oli hyvin leikatut), minun mielipide: tuo on väärin. Piste. Kaunaltakin tiputettiin pisteitä sen mukamas huopautuneesta hännästä. Ihmettelen miten tuo on mahdollista, kun rex-turkilla saa aikamoisen työn tehdä, että saa sen huopumaan. :D Noh, nuo on taas noita erilaisia näkökantoja tuomarin ja yhdistyksen puolesta joihin ei nyt ite voi vaikuttaa. Näkökantoja monenmoista.




 Lekan arvostelupöydän ruusukkeita. Nuo BIS-ruusukkeet oli kyllä todella komeita. Harmi, että Kauna ei ihan BIS-pöydälle päässy sunnuntaina. Se sai silloin hyvät 94p ja oli kahden muuna kanin kanssa tappelemassa sijastaan. Valitettavasti vain 2/3 kanista pääsi BIS-pöydälle ja Kauna täten tippui, daamn. :D





Ylempää Varjo odottaa omaa vuoroaan arvostelupöydälle ja alempana hän on arvostelupöydällä. Sillä meni koko näyttelyreissu kaikenkaikkiaan ihan hyvin ja saikin molempina päivinä 93,5p, joka ei toki riittänyt BIS-pöydälle, todella tiukka arvostelulinja oli molempina päivinä. Princessan ja Kaunan pisteet oli sitten sunnuntaina heti paremmat. Siinä missä Princessalla oli lauantaina 90p, niin oli ne sunnuntaina 92p. Kaikki huopaumat oli itsekseen yön aikana kadonnut ja kynnetkin oli kuulemma hyvin leikatut. ;) Kaunalla myös nousi pisteet 2p verran ja veti sunnuntaina paremmin, kuin Varjo, oli jopa minullekin yllätys, et sai noinkin korkeat pisteet.


Varjo sai paljon ihailuja viikonlopun aikana. Rexin samettinen turkki kyllä hurmaa aina! ;) Yllä häntä sylittää hänen faninsa, facebookissa kovasti tuota kania ihaillut ja nyt pääsi livenä näkemään. ^^



Näyttelyissä oli monen monta erilaista ja rotuista kania. Yllä belgianjättejä, olivat varsin hyvän kokoisia. :D


Voi apua, minä kaksoisleukoineni! xD Pääsin sylittelee Rexiä, kuten näkyy, niin nuo normi rexit on paljon suurempia mitä pienirexit. Tuon kanin turkki oli USKOMATON, tahtoo kans tuollaisen, mut onneksi meidän kämpäs ei oo noin isolle kanille tilaa. Joskus sitten, kun muuttaa... :D


Tämä hermeliini oli varsin veikeän näköinen. En aluksi tajunnut, et se on hermu, kun en tiennyt niillä tuon hopean olevan sallittu väri. Oli kyllä tosi makee!


Sunnuntain saalis. Sininen ruusuke on sihteerin suosikkiruusuke, joka tuli Varjolle ja vihreä on Kaunan luokkavoittoruusuke. Hän oli sunnuntaina ainoa nuori naaras omassa luokassaan, joten tuo luokkavoitto oli vähän tuommoinen automaattisesti tuleva jonka tiesin sen saavan sen. :D :D Ehdottomasti kaikista hauskimmat oli nuo kanin naaman muotoiset pussukat. Repeilin niille joka kerta, kun palkintopöydän oli kävelin, ne oli vaan niin veikeitä ja sit sain itekki sellaisen, ihan paras!


Yllä varjo posettaa hotellin lattialla.

Kaikenkaikkiaan näyttelyreissu oli oikein mukava vaikkei nyt arvosteluilla juhlittukkaan. Tuli juteltua ihmisten kanssa, se siinä parhainta olikin ja uusia kaverisuhteitakin tuli luotua. :) Messut kierreltiin moneen otteeseen ja erilaisia olentoja paijailtiin. Varjo kävi myös eläinten koulukuvauksessa. :D

Pakko se on silti todeta, että on se aina niin ihanaa tulla kotiin! Mikään ei voita omaa petiä. <3 Kanitkin näyttänee arvostavan omaa mökkikultaansa. :D Mies oli kotiin jäävät elikot hoitanut hienosti. Viimasta ei vielä näy mitään erityisiä merkkejä onko se tiineenä vai ei. Jos jotain huomiota olen kiinnittänyt, niin se makoilee todella paljon sekä kaivelee, jompaa kumpaa vuoronperään. En tässä vaiheessa halua olla liian toiveikas, mutta varovasti olen, josko nuo olisi häilyviä merkkejä jostakin toivotusta. :3

Näyttelyitä ei tällä hetkellä ole itselleni sopivaan aikatauluun tiedossa. Yksi toki olisi, epävirallinen pet-näyttely lemmikkieläinliike Punaisessa pallossa. Se houkuttelisi kovin, mutta ongelmana on se, että se loppuu klo: 15, ja minulla alkaa duunit klo: 14 ja sieltä ajaa duunipaikkaani pikkasen vajaa tunnin, eli joutuisin lähtee klo: 13. Voipi olla, et jää välistä. Kahtotaan nytten..






Kommentit

Suositut tekstit