R.I.P Momo

Meillä sattui viime yönä tässä talossa onnettomuus jonka tuoksinnassa menetimme pienen Momo kanimme. Yksi kolmesta kissastamme Fury aka Pärtsi kerkesi selkäni käännettyä pentujen aitaukselle ja repäsemään Momon sieltä ulos vahingoittaen sitä vakavasti. Minä jouduin sen hätälopettamaan. Harmittaa, surettaa ja suututtaa ihan hirveästi! Momo oli lupaavin naaraista, miksi juuri Momo?! Olisi ottanut ees Ringon jolle ei oo ees käyttöä (näin rumasti sanottuna, mut totta). Nyt sit taloon jää enään Suika ja Sakurambo, jos toi Ringo tosta jostakin vaiheessa lähtee. Toi häkkiaitausviritelmä tuntuu heti tyhjältä, koska Wandakin lähti uuteen kotiin lauantaina hoitamaan jalostustehtäviä. Tästä on nyt vain yritettävä selvitä vaikka masentaa ihan helvetisti ja toi katti tekisi mieli heittää seinään vaikka eihän se sen vika ole, toteutti vaistojaan, mut silti..harmi. Ei meinaa tulla itkusta loppua. Hyvä, kun töissä pystyi keskittymään työntekoon, nukkuminenkin oli vaikeaa ja väsyttää kamalasti, mut se tapahtunut vain pyörii mielessä. Onneksi kasvattajatuttuni ovat olleet tukena ja lohduttamassa. En ole eka enkä vika jolle käy huonoa tuuria ja onnettomuuksia, niiltä ei voi välttyä...
Onneksi päätin jättää useamman naaraan sentäs taloon. Se siinä vitsi olisikin ollut, jos oisin vain Momon jättänyt ja Wandakin kerenny vaihtamaan kotia. Oisin joutunut ettimään uuden naaraan ja teettää sille poikaset joita jättää jalostukseen. Nyt sentäs on Suika ja Sakurambo. Ens keväälle sit kaavaillaan noille kahdelle muksuja. Jos oikein hyvä tuuri käy mitä nyt todella kaipaisin, niin ensi kuussa olisi tulossa uutta miespuolista Brittiverta jota käytän sit ens keväänä noihin tyttöihin. Noh, sen näkee sitten. Nyt ei jaksa kovin korkealla niitä peukkuja pitää pystyssä, koska surkeita sattumuksia on tuntunut nyt riittävän..
Sentäs viime lauantaina meni näyttelypäivä mukavasti, mut siitä kerron sit vähän myöhemmin, ku piristyn joskus..

Tämä esiintyminen olisi ollut niin upeaa saada tulevalle jälkikasvulle..






Hyvästi Momo! Olit aina suosikkipupuni. Nyt olet paremmassa paikassa <3

Kommentit

Suositut tekstit